1.10.2009

Vaasan käräjäoikeuden tuomio 7.2.2008

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän syytteestä, johon Länsi-Suomen verovirasto asianomistajana syytekohdan 4 osalta yhtyi, selvitetyksi että A oli menetellyt seuraavasti:

1. (1.1. ja 1.2.) A oli X Oy:n hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana 1.1. 25.10.2001 - 31.3.2003 ja 1.2. 1.4.2003 - 13.9.2004 laiminlyönyt kokonaan yhtiön liiketapahtumien kirjaamisen ja siten vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tekoaikana yhtiön liikevaihto oli ollut ainakin 314 510 euroa ja kirjattavien liiketapahtumien lukumäärä oli ollut ainakin 304.

2. A oli A Oy:n hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana 1.7.2003 - 8.3.2004 laiminlyönyt kokonaan yhtiön liiketapahtumien kirjaamisen 1.4.2003 - 8.3.2004 ja hävittänyt yhtiön kirjanpitoaineiston ajalta 1.1.2002 - 31.3.2003 sekä siten vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta.

3. A oli Y Oy:n hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana 1.7.2003 - 13.5.2004 laiminlyönyt kokonaan yhtiön liiketapahtumien kirjaamisen ja hävittänyt kesään 2003 mennessä kertyneen yhtiön kirjanpitoaineiston sekä siten vaikeuttanut oikean ja riittävän kuvan saamista yhtiön toiminnan taloudellisesta tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Yhtiöllä oli ollut 1.7.2003 - 13.5.2004 ainakin 26 263 euron liikevaihto ja ainakin 20 kirjattavaa liiketapahtumaa.

4. A oli Y Oy:n hallituksen jäsenenä 11.8.2003 - 13.5.2004 ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön omaisuutta ottamalla omaan käyttöönsä yhtiön pankkitilillä olleita varoja 23 680 euroa ja siten aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai olennaisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä.

Tekojen oikeudellisesta arvioinnista käräjäoikeus lausui, että A oli syytekohdan 1 osalta laiminlyönyt kirjanpidon kokonaan pitkältä ajalta, syytekohtien 2 ja 3 osalta laiminlyönyt kirjanpidon kokonaan ja lisäksi hävittänyt kirjanpitoaineistoa siten, ettei kirjanpitoa ollut mahdollista tehdä jälkikäteen, sekä syytekohdan 4 osalta tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä. A:n syyksi luetut rikokset olivat kokonaisuutena arvostellen törkeitä.

Lisäksi käräjäoikeus katsoi, että syytekohdan 1 osalta A:n menettely ennen 1.4.2003 voimaan tullutta lainmuutosta (61/2003) oli luettava hänen syykseen vanhan lain (769/1990) mukaisena kirjanpitorikoksena (kohta 1.1.).

Käräjäoikeus luki A:n syyksi kohdassa 1.1. kirjanpitorikoksen, kohdissa 1.2. ja 2 - 3 kolme törkeää kirjanpitorikosta ja kohdassa 4 törkeän velallisen epärehellisyyden.

Rangaistuksen määrää harkitessaan käräjäoikeus lausui kohtien 2 ja 3 osalta, että A:lle oli siirtynyt kaupoilla kaksi velkaista yhtiötä, jotka oli melko pian kaupan teon jälkeen asetettu konkurssiin. A:n menettely oli noudattanut samanlaista kaavaa, mistä oli pääteltävissä, että hän oli toiminut yhtiöissä niin sanottuna saattohoitajana, joka tarkoitti, että hänen tehtävänään oli ollut toimia muodollisessa vastuuasemassa silloin, kun yhtiö asetettiin konkurssiin. Tällainen menettely mahdollisti yleensä muunlaisen rikollisuuden, mikä lisäsi sen moitittavuutta.

A:n aikaisempi rikollisuus edellytti vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Syyksi luettujen rikosten vahingollisuus ja niistä ilmenevä muu syyllisyys huomioon ottaen käräjäoikeus tuomitsi A:n oikeudenmukaiseksi katsomaansa 1 vuoden 6 kuukauden pituiseen yhteiseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Ulla-Maj Leppäkorpi ja lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 16.12.2008

A valitti hovioikeuteen ja vaati muun ohessa, että hänelle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta alennetaan ja että se määrätään ehdolliseksi.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Hovioikeus lausui hyväksyvänsä käräjäoikeuden tekemän rangaistuslajin valinnan ja rangaistuksen mittaamisen. Tuomittu rangaistus ei hovioikeuden mukaan ollut liian ankara.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaija Suvilehto-Nieminen, Osmo Hänninen ja Ulla Maija Hakomäki.

Valituslupaa koskeva ratkaisu

Valituslupaa ei myönnetä siltä osin kuin kysymys valitusluvan myöntämisestä on siirretty ratkaistavaksi valituksen käsittelyn yhteydessä. Hovioikeuden tuomio jää siis tältä osin pysyväksi.

Suullisen käsittelyn pyyntöä koskeva ratkaisu

A:n pyyntö suullisen käsittelyn toimittamisesta Korkeimmassa oikeudessa hylätään, koska sen toimittamiselle ei ole tarvetta.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on aikaisemmin tuomittu Lahden käräjäoikeuden tuomiolla 15.10.2004, jota Kouvolan hovioikeus ei ole tuomiollaan 31.10.2005 muuttanut, 14.10.2002 tehdystä törkeästä petoksesta 6 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

2. Valituksen kohteena olevalla tuomiolla hovioikeus on, pysyttäen Vaasan käräjäoikeuden 7.2.2008 antaman tuomion, tuominnut A:n 1 vuoden 6 kuukauden ehdottomaan yhteiseen vankeusrangaistukseen rikoksista, jotka A oli tehnyt 25.10.2001 - 13.9.2004, ja siis ennen Lahden käräjäoikeuden edellä mainittua tuomiota. Hovioikeuden tuomiosta ei ilmene, että hovioikeus olisi ottanut mainitun aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla huomioon tuomitsemaansa rangaistusta alentavana seikkana, eikä toisaalta myöskään se, miksi aikaisemman vankeusrangaistuksen huomioon ottamiselle tässä tapauksessa ei olisi ollut syytä.

3. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen huomioon ottamisesta rikoslain 7 luvun 6 §:n tarkoittamassa tapauksessa. Lisäksi kysymys on tuomion perusteluvelvollisuudesta ja A:lle tuomittavasta rangaistuksesta.

Rikoslain 7 luvun 6 §:stä ja sen tarkoituksesta

4. Rikoslain 7 luvun 6 §:n 1 momentissa säädetään, että jos ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua syytetään hänen ennen tämän rangaistuksen tuomitsemista tekemästään muusta rikoksesta, voidaan aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus ottaa uutta rangaistusta määrättäessä kohtuuden mukaan huomioon rangaistusta alentavana tai lieventävänä seikkana. Pykälän 2 momentin mukaan tuomiossa on ilmoitettava, mikä aikaisempi tuomio tai mitkä aikaisemmat tuomiot on otettu huomioon rangaistusta tämän pykälän mukaan mitattaessa.

5. Rikoslain 7 luvun 6 § säädettiin nykyiseen muotoonsa 1.10.1997 voimaan tulleella lailla rikoslain 7 luvun muuttamisesta (751/1997). Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen mukaan muutoksen tarkoituksena oli yksinkertaistaa ja joustavoittaa rangaistuksen määräämistä tapauksissa, joissa yhdestä tai useammasta rikoksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomittua syytetään ennen kyseisen rangaistuksen tuomitsemisesta tehdystä muusta rikoksesta (HE 48/1997 vp s. 1 ja 5). Ennen nykyistä lakia voimassa olleen rikoslain 7 luvun 6 §:n (697/1991) mukaan tekijä oli tuomittava niin kuin kaikki rikokset olisi saatettu tuomioistuimen käsiteltäväksi samalla kertaa ja hänelle oli tuomittava kaikista teoista yhteinen rangaistus. Vuoden 1991 lain muutoksen päätarkoitus oli saada rikoksentekijä kokonaisrangaistuksen määräämisen suhteen samaan asemaan riippumatta siitä, käsiteltiinkö kaikki yhteiseen rangaistukseen johtavat rikokset yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Tässä tarkoituksessa luotu yksityiskohtaisiin säännöksiin perustuva järjestelmä osoittautui kuitenkin mutkikkaaksi, vaikeaselkoiseksi ja työlääksi (HE 48/1997 vp s. 4 - 5).

6. Voimassa olevassa laissa on sanotuista syistä luovuttu yhteisen vankeusrangaistuksen määräämisestä. Sen sijasta aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus, mikäli ainakin yksi uusista rikoksista on tehty ennen aikaisempaa tuomiota, tulee huomioon otettavaksi uutta rangaistusta määrättäessä sitä alentavana tai lieventävänä seikkana. Tuomioistuimen harkintavaltaa on lisätty myös siten, että tuomioistuin voi tuomita rikoksentekijän uudesta rikoksesta laissa säädettyä vähimmäisaikaa lyhyempään rangaistukseen tai katsoa aikaisemman rangaistuksen riittäväksi seuraamukseksi myös myöhemmin käsiteltäväksi tulleesta rikoksesta.

7. Lain muuttamisella ei kuitenkaan ollut tarkoitus luopua edellä kohdassa 5 mainitusta aikaisemman lain päätarkoituksesta, vaan kuten lain esitöistä ilmenee, tärkeänä pidettiin, että rikoksentekijöitä kohdellaan edelleen yhdenvertaisesti ja että sattumanvaraisten seikkojen vaikutus rangaistuksen mittaamiseen pyritään eliminoimaan. Tästä tavoitteesta luopuminen olisi merkinnyt myös järjestelmän ankaroittamista. Se ei ollut muutoksen tarkoitus, vaan muutoksen jälkeenkin rikoksentekijän kokonaisrangaistuksen tuli olla sama riippumatta siitä, käsiteltiinkö rikokset samassa vai eri oikeudenkäynnissä. Tähän katsottiin päästävän kuitenkin myös yksinkertaisella, joustavalla ja harkinnanvaraisella järjestelmällä (HE 48/1997 vp s. 5). Lain muutoksen mainittu tarkoitus on ilmaistu myös hallituksen esitystä koskevassa lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 8/1997 vp s. 2).

8. Korkein oikeus toteaa lain esitöiden osoittavan, että voimassa olevan rikoslain 7 luvun 6 §:n mukainen tuomioistuimen harkintavalta ei tarkoita sitä, että tuomioistuin voisi harkintansa mukaan joko kohtuullistaa tai olla kohtuullistamatta lainkohdassa tarkoitettua uutta rangaistusta. Tuomioistuimen on kohtuullistettava uutta rangaistusta yleensä aina, jos aikaisemman ja uuden rangaistuksen kokonaisuus ilman kohtuullistamista olisi ankarampi kuin jos rikoksista olisi tuomittu rangaistus samalla kertaa. Tuomioistuimella on kuitenkin aikaisempaa laajempi harkintavalta uutta rangaistusta määrättäessä.

Aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen vaikutuksesta rangaistusta määrättäessä

9. Rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisella pyritään siis siihen, että rikoksentekijän kokonaisrangaistus muodostuisi samaksi riippumatta siitä, onko eri aikoina tehdyt rikokset käsitelty yhdessä vai useammassa oikeudenkäynnissä. Aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen vaikutusta uuteen rangaistukseen on tämän vuoksi perusteltua arvioida samojen perusteiden mukaan kuin mitattaessa kahdesta tai useammasta rikoksesta samalla kertaa tuomittavaa yhteistä vankeusrangaistusta rikoslain 7 luvun 5 §:n 2 momenttia soveltaen. Lähtökohdaksi on siten otettava siitä rikoksesta tuomittava tai tuomittu rangaistus, joka tuomioistuimen harkinnan mukaan olisi ankarin, ja sitten arvioitava rikoksista sellainen rangaistus, joka on oikeudenmukaisessa suhteessa myös rikosten lukumäärään, vakavuuteen ja keskinäiseen yhteyteen.

10. Aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen vaikutusta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon myös sen jo päättynyt täytäntöönpano vankilassa. Täytäntöönpanon huomioon ottaminen tulee kuitenkin kysymykseen lähinnä niissä tapauksissa, joissa voidaan katsoa, että aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistus on riittävä seuraamus myös käsiteltävänä olevasta rikoksesta.

11. Joissakin tilanteissa voi olla perusteltua, ettei aikaisempaa ehdotonta vankeusrangaistusta oteta huomioon uutta ehdotonta vankeusrangaistusta alentavana seikkana, vaikka rikoslain 7 luvun 6 §:n soveltamisen edellytykset olisivat muutoin käsillä. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun uusi rangaistus tuomitaan useista rikoksista, joista osa on tehty ennen aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemista ja osa sen jälkeen. Tällöin aikaisemman ehdottoman vankeusrangaistuksen huomioon ottaminen edellä kohdassa 9 mainittujen mittaamisperusteiden mukaisesti ei aina johda rangaistuksen alentamiseen. Varsinkin silloin, kun käsiteltävänä olevia rikoksia on tehty useiden aikaisempien tuomioiden välissä, aikaisempien vankeusrangaistusten tuomittavaa rangaistusta alentavan vaikutuksen arviointi ei ole aina edes mahdollista. Lisäksi voi olla muitakin rangaistuksen mittaamiseen liittyviä seikkoja, joiden johdosta on perusteltua olla alentamatta tuomittavaa ehdotonta vankeusrangaistusta aikaisemman vankeusrangaistuksen perusteella. Tällainen tilanne voi olla käsillä, kun uusi rangaistus on huomattavan ankara ja aikaisempi hyvin lievä.

Tuomion perusteluvelvollisuudesta

12. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n 1 momentin mukaan tuomio on perusteltava. Perusteluista on ilmettävä, mihin seikkoihin ja oikeudelliseen päättelyyn ratkaisu perustuu.

13. Rikoslain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitettu aikaisempi ehdoton vankeusrangaistus on siis lähtökohtaisesti otettava huomioon tuomittavaa ehdotonta vankeusrangaistusta alentavana seikkana. Tuomioistuimen on otettava aikaisempi rangaistus huomioon omasta aloitteestaan osana vankeusrangaistuksen määräämistä koskevaa harkintaa ilman, että asianosaisen tarvitsisi siihen vedota. Asianmukaiseen oikeudenkäyntimenettelyyn kuuluu myös, että asiasta käydään asianosaiskeskustelu.

14. Tässä tapauksessa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioista ei ilmene, että rikoslain 7 luvun 6 §:ssä tarkoitettu aikaisempi vankeusrangaistus olisi otettu huomioon ehdotonta vankeusrangaistusta alentavana seikkana, eikä myöskään se, mistä syystä aikaisempaa rangaistusta ei ole otettu huomioon. Tuomioiden perusteella ei siten voida suoraan päätellä, perustuuko mainittu huomiotta jättäminen tuomioistuinten harkintaan, vai johtuuko se ehkä siitä, etteivät tuomioistuimet ole havainneet aikaisempaa rangaistusta tai sen merkitystä. Koska alemmat oikeudet ovat ottaneet rangaistusta määrätessään huomioon A:n aikaisemman rikollisuuden, niiden on täytynyt havaita myös puheena oleva aikaisempi rangaistus. Perustelujen puuttuminen merkitsee, että kumpikin tuomioistuin on laiminlyönyt oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 4 §:n mukaisen perusteluvelvollisuutensa.

Korkeimman oikeuden kannanotto hovioikeuden menettelyyn ja aikaisemman vankeusrangaistuksen huomioon ottamiseen

15. Koska hovioikeus ei ole rangaistusta määrätessään ottanut huomioon A:lle aikaisemmin tuomittua ehdotonta vankeusrangaistusta uutta rangaistusta alentavana seikkana eikä perustellut sitä, mistä syystä aikaisempaa rangaistusta ei ollut otettu huomioon, on hovioikeuden tuomio tältä osin virheellinen.

16. Ottaen huomioon aikaisemmin tuomitun vankeusrangaistuksen pituus ja se, että kaikki nyt tuomittavana olevat rikokset on tehty ennen tuota rangaistusta koskevaa tuomiota, on aikaisemmin tuomittu rangaistus otettava rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla huomioon alentavana seikkana uutta vankeusrangaistusta määrättäessä, koska muutoin kokonaisrangaistus muodostuisi ankarammaksi kuin kaikista teoista samalla kertaa tuomittu yhteinen vankeusrangaistus olisi ollut.

Rangaistuksen määrääminen tässä tapauksessa

17. Koska asia ei siedä viivytystä, Korkein oikeus määrää rangaistuksen uudelleen palauttamatta asiaa hovioikeuteen.

18. Rikoslain 7 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan yhteisen rangaistuksen mittaamisessa noudatetaan soveltuvin osin rikoslain 6 luvun säännöksiä. Tammikuun 1 päivänä 2004 voimaan tulleella lailla (515/2003) uudistetun rikoslain 6 luvun 3 ja 4 §:n säännökset rangaistuksen määräämisen lähtökohdista ja rangaistuksen mittaamisen yleisperiaatteista vastaavat pääosin rikoslain aikaisemman 6 luvun 1 §:ää (466/1976). Käsillä olevassa tapauksessa aikaisemmin voimassa olleiden ja voimassa olevien säännösten vähäisellä erolla ei ole asiallista merkitystä. Rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat, rangaistusta koventavat ja lieventävät perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen.

19. A on hänen syykseen syytekohdissa 1.1. ja 1.2. luetulla menettelyllä laiminlyönyt lähes kolmen vuoden ajan kokonaan liiketapahtumien kirjaamisen osakeyhtiössä, jonka liikevaihto tekoaikana on ollut ainakin 314 510 euroa. Syytekohdissa 2 ja 3 A:n syyksi luetut törkeät kirjanpitorikokset A on tehnyt laiminlyömällä kokonaan kirjanpidon ja hävittämällä sen kahdessa eri osakeyhtiössä. Korkein oikeus ottaa huomioon rangaistusta ankaroittavana seikkana käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin sen, että A on toiminut yhtiöissä niin sanottuna saattohoitajana. Lisäksi A on törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevassa syytekohdassa 4 ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut osakeyhtiön omaisuutta ottamalla omaan käyttöönsä osakeyhtiön pankkitilillä olleita varoja 23 680 euroa ja aiheuttanut siten yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen tai ainakin olennaisesti pahentanut maksukyvyttömyyttä.

20. Törkeän kirjanpitorikoksen ja törkeän velallisen epärehellisyyden rangaistusasteikot ovat vankeutta vähintään 4 kuukautta ja enintään 4 vuotta. Ottaen huomioon A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuus ja vaarallisuus sekä rikoksista ilmenevä syyllisyys Korkein oikeus katsoo, että A:n syyksi luetuista rikoksista ankarimmin rangaistavia ovat hänen syykseen syytekohdissa 1.1. ja 1.2. luetut rikokset, joissa oikeastaan on kysymys kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen käsittävästä rikoksesta. Hänen syykseen syytekohdissa 2 ja 3 luetut rikokset ovat lähes yhtä ankarasti rangaistavia. Korkein oikeus arvioi, että näistä rikoksista kustakin erikseen tuomittava rangaistus olisi yleinen rangaistuskäytäntö huomioon ottaen vähintään 9 kuukautta vankeutta. Rikosten lukumäärä, vakavuus ja keskinäinen yhteys huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden A:lle tuomitsema 1 vuoden 6 kuukauden yhteinen vankeusrangaistus olisi oikeudenmukainen rangaistusseuraamus hänen syykseen tässä asiassa luetuista rikoksista, jos aikaisempaa vankeusrangaistusta ei otettaisi huomioon.

21. Aikaisempi 6 kuukauden ehdoton vankeusrangaistus on tuomittu A:n 14.10.2002 tekemästä törkeästä petoksesta. Kysymys on siten erityyppisestä rikoksesta kuin A:n syyksi tässä asiassa luetut rikokset. A on syyllistynyt mainittuun törkeään petokseen syytekohdassa 1 hänen syykseen luettujen kirjanpitorikoksen ja törkeän kirjanpitorikoksen tekoaikana, mutta ottaen huomioon viimeksi mainittujen rikosten moitittavuus ja lähes kolme vuotta jatkunut kesto rikosten mainitulla ajallisella yhteydellä ei ole sellaista merkitystä, että nyt tuomittavaa rangaistusta olisi sen vuoksi kohtuullista alentaa tavanomaista enemmän. Törkeästä petoksesta tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon päättymisellä ei ole merkitystä ottaen huomioon tässä asiassa syyksi luettujen rikosten vakavuus ja niistä tuomittavan yhteisen vankeusrangaistuksen pituus. A:n syyksi aikaisemmassa ja tässä oikeudenkäynnissä luettujen rikosten lukumäärä, vakavuus ja keskinäinen yhteys huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden A:lle tuomitsemaa rangaistusta on kohtuuden mukaan alennettava 3 kuukaudella.

22. A:n syyksi tässä asiassa luettujen rikosten vakavuus, rikoksista ilmenevä syyllisyys ja aikaisempi rikollisuus edellyttävät ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:lle tuomittu yhteinen vankeusrangaistus alennetaan 1 vuodeksi 3 kuukaudeksi vankeutta.

Rangaistusta mitattaessa on otettu kohtuuden mukaan huomioon alentavana tekijänä Kouvolan hovioikeuden 31.10.2005 antama tuomio (Lahden käräjäoikeus 15.10.2004).

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Timo Esko. Esittelijä Mika Huovila.